Tällä kertaa sain inspiraation kuullessani Twitterissä juttua feministisestä taloustieteestä. Aluksi luulin että kyseessä oli jonkin sortin parodiointia, mutta niinhän se tuppaa nykyisin menemään, että totuus on tarua ihmeellisempää.
Monille on käynyt kuin Annikristalle, eivätkä neuvojat ole edes olleet feminisrejä neuvojia. Luoja meitä varjelkoon sijoitusneuvojista. Arvelee Huru-ukko
Terve Huru-ukko, ja kiitos kommentistasi. Joo, on sitä varmaan monenlaista neuvojaa siinäkin ammattikunnassa. Jossakin oli muistaakseni juttua siitä, kuinka todella monet vanhukset olivat menettäneet paljon rahaa huonojen sijoitusneuvojen seurauksena. Toisaalta, kai siinä touhussa on riskinsä, vaikka olisi hyväkin neuvoja.
Häh-hää! Kiitos taas selkeän asenteellisesta ja häpeämättömästä sekä suorastaan preussilaista gewittungia sisältävästä sarjakuvasta. Mutta jos ajatellaan asiaa ns. ilon kautta niin onhan tuossa feministisessä taloustieteessä myös omat mahdollisuutensa. Ainakin jos sijoittaa tynnyreitten tuottamiseen, minkä Anni-Krista tuossa omakohtaisesti koki. Niille tulee meinaan tarvetta. Kun sen lisäksi sijoittaa aina vain kuumempana käymään kaarnalaivabisnekseen, niin parin vuoden odottelun jälkeen voikin jo asettua elämään koroilla.
Terve Yrjö, ja kiitos kommentistasi. Enpä tullut ajatelleeksi tuolta kantilta. Täytyykin vinkata Rypylle ja Koposelle että pistävät pikapuolin tynnyriverstaan pystyyn. Vaan sitä minä tässä jännään, että mitähän nuo edistykselliset seuraavaksi keksivät? Feministinen painovoimateoria? Sukupuolisensitiivinen evoluutioteoria?
Tuo feministinen painovoimateoria antaisi huikeita mahdollisuuksia. Esim: "Maan vetovoima on patriarkaalisen yhteiskunnan salaliittoon perustuva valhe. Tosiasiassa fysiikassa vaikuttaa taivaan työntövoima".
Tuohan on kiistatta järkeenkäypää, kun otetaan huomioon että Newton kehitteli teoriansa patriarkaalisen taantumuksen synkimpinä vuosina. Vaan tässähän olisi aihetta ihan erilliseenkin postaukseen. Tiedemaailma kokee mullistuksen kun käyttöön otetaan ns. kilpailevat edistykselliset teoriat:)
Tapahtuiko tämä Suomessa? Lady on marjaanalook, toinen ikineiti SPR:iistä. Jos olisi Kauko Idässä niin saavi vatsalla je femmat Bangkokissa. Ypen @ KoiRein vertauskuvat ryssäntrolleilua? Vetovoimat? Just tota ne pohti http://fundamentti.blogspot.fi/2017/09/hyysarin-sanomat-nosti-esiin-sen.html Osannu oikeen vastata.
Terve Veijo, ja kiitos kommentistasi. Eihän tässä mitään ryssäntrolleja sentään. Kunhan irvailtiin feministiselle taloustieteelle. Ei tietenkään saisi, sillä kyseessä on vakava asia. Mitä tuohon linkittämääsi pravdan juttuun tulee, niin tuotahan se tasa-arvokeskustelu nykyään valitettavasti on, niin typerää, että sitä suorastaan hävettää seurata.
Lopputuloksen täytyy johtua patriarkaatin salaliitosta, eikä suinkaan, että teoria oli alusta lähtien täyttä p--kaa. Selvä pelihän tää on pojat (taisittenkinanteeksikunmeninjaoletinjonkunsukupuolen.
Terve Allaspalo, ja kiitos kommentistasi. Did you just assume my gender!!?! Näinhän se on, katala patriarkaatti on tämänkin onnettomuuden takana. Selvähän se, että feministinen taloustiede saisi Suomen nousuun, jos sille vain annettaisiin tilaisuus.
Sijoittamisessa ainaki yksi perussääntö on että jos hommaa kuulostaa liian hyvältä se ei ole sitä Joskus 10v sitten jokapaikassa tuputetiin että rupea eläkerahastoihin sijoittamaan, paikallisen pankin johtajaki tuputti että sijoitat 50€/kk niin saat 30v päästä 1000€ eläkkeen, kysyin että jos sijoitan 500€/kk niin saanko sen 1000€/kk 3 v kuluttua, pankijohtaja että ei se noin mee, sanoin että annetaan olla :)
Monille on käynyt kuin Annikristalle, eivätkä neuvojat ole edes olleet feminisrejä neuvojia. Luoja meitä varjelkoon sijoitusneuvojista.
VastaaPoistaArvelee Huru-ukko
Terve Huru-ukko, ja kiitos kommentistasi. Joo, on sitä varmaan monenlaista neuvojaa siinäkin ammattikunnassa. Jossakin oli muistaakseni juttua siitä, kuinka todella monet vanhukset olivat menettäneet paljon rahaa huonojen sijoitusneuvojen seurauksena. Toisaalta, kai siinä touhussa on riskinsä, vaikka olisi hyväkin neuvoja.
VastaaPoistaHäh-hää! Kiitos taas selkeän asenteellisesta ja häpeämättömästä sekä suorastaan preussilaista gewittungia sisältävästä sarjakuvasta. Mutta jos ajatellaan asiaa ns. ilon kautta niin onhan tuossa feministisessä taloustieteessä myös omat mahdollisuutensa. Ainakin jos sijoittaa tynnyreitten tuottamiseen, minkä Anni-Krista tuossa omakohtaisesti koki. Niille tulee meinaan tarvetta. Kun sen lisäksi sijoittaa aina vain kuumempana käymään kaarnalaivabisnekseen, niin parin vuoden odottelun jälkeen voikin jo asettua elämään koroilla.
VastaaPoistaTerve Yrjö, ja kiitos kommentistasi. Enpä tullut ajatelleeksi tuolta kantilta. Täytyykin vinkata Rypylle ja Koposelle että pistävät pikapuolin tynnyriverstaan pystyyn. Vaan sitä minä tässä jännään, että mitähän nuo edistykselliset seuraavaksi keksivät? Feministinen painovoimateoria? Sukupuolisensitiivinen evoluutioteoria?
VastaaPoistaTuo feministinen painovoimateoria antaisi huikeita mahdollisuuksia. Esim: "Maan vetovoima on patriarkaalisen yhteiskunnan salaliittoon perustuva valhe. Tosiasiassa fysiikassa vaikuttaa taivaan työntövoima".
VastaaPoistaTuohan on kiistatta järkeenkäypää, kun otetaan huomioon että Newton kehitteli teoriansa patriarkaalisen taantumuksen synkimpinä vuosina. Vaan tässähän olisi aihetta ihan erilliseenkin postaukseen. Tiedemaailma kokee mullistuksen kun käyttöön otetaan ns. kilpailevat edistykselliset teoriat:)
VastaaPoistaTapahtuiko tämä Suomessa? Lady on marjaanalook, toinen ikineiti SPR:iistä. Jos olisi Kauko Idässä niin saavi vatsalla je femmat Bangkokissa. Ypen @ KoiRein vertauskuvat ryssäntrolleilua? Vetovoimat? Just tota ne pohti http://fundamentti.blogspot.fi/2017/09/hyysarin-sanomat-nosti-esiin-sen.html Osannu oikeen vastata.
VastaaPoistaTerve Veijo, ja kiitos kommentistasi. Eihän tässä mitään ryssäntrolleja sentään. Kunhan irvailtiin feministiselle taloustieteelle. Ei tietenkään saisi, sillä kyseessä on vakava asia. Mitä tuohon linkittämääsi pravdan juttuun tulee, niin tuotahan se tasa-arvokeskustelu nykyään valitettavasti on, niin typerää, että sitä suorastaan hävettää seurata.
VastaaPoistaLopputuloksen täytyy johtua patriarkaatin salaliitosta, eikä suinkaan, että teoria oli alusta lähtien täyttä p--kaa.
VastaaPoistaSelvä pelihän tää on pojat (taisittenkinanteeksikunmeninjaoletinjonkunsukupuolen.
Terve Allaspalo, ja kiitos kommentistasi. Did you just assume my gender!!?! Näinhän se on, katala patriarkaatti on tämänkin onnettomuuden takana. Selvähän se, että feministinen taloustiede saisi Suomen nousuun, jos sille vain annettaisiin tilaisuus.
VastaaPoistaSijoittamisessa ainaki yksi perussääntö on että jos hommaa kuulostaa liian hyvältä se ei ole sitä
VastaaPoistaJoskus 10v sitten jokapaikassa tuputetiin että rupea eläkerahastoihin sijoittamaan, paikallisen pankin johtajaki tuputti että sijoitat 50€/kk niin saat 30v päästä 1000€ eläkkeen, kysyin että jos sijoitan 500€/kk niin saanko sen 1000€/kk 3 v kuluttua, pankijohtaja että ei se noin mee, sanoin että annetaan olla :)
-jpt-
Terve Jpt, ja kiitos kommentistasi. Tuo on varmasti hyvä nyrkkisääntö, ja pätee kyllä muihinkin elämän osa-alueisiin.
VastaaPoista