perjantai 21. lokakuuta 2016

RYPYN UNI


Sarjakuvassa viitataan tietysti tähän uutiseen. Saman aiheen käsitteli varsin tyhjentävästi Yrjöperskeles omassa blogissaan. Tällä kertaa annetaan kunniamaininta blogin vakiokommentoijalle, nimimerkki Allaspalolle, joka keksi Rypyn sananparren viimeisessä ruudussa. Kiitokset Allaspalolle.

22 kommenttia:

  1. Nuo unet ovat niin kauniita ja niistä herääminen on ankeaa. Myös oma roolihahmoni Antero Lärvänen on nähnyt niitä muutamia. Nin kuin olen itsekin. Hienointa tuollaisessa unessa olisi varmaan se, että jossain vaiheessa unta tajuaisi, että voi helevetti... eihän tää olekaan unta. Ja sen jälkeen minäkin voisin varmaan lähteä vuosien tauon jälkeen kapakkaan (luonnollisesti Pertinlaaksoon) juomaan Rypyn kanssa raikasta Tsuhnan Kostoa.

    VastaaPoista
  2. Terve Yrjö, ja kiitos kommentistasi. Onhan siinä kieltämättä melkoinen ero tuollaisten unien ja tällaisen todellisuuden välillä. Uutisia kun lukee, niin pikemminkin soisi, että tässä nähdään vain painajaista, josta jossain vaiheessa herätään. Vaan jos joskus Rypyn uni muuttuukin todellisuudeksi, niin samaan kapakkaseurueeseen liityn minäkin. Siinä sitä olisikin mukava nauttia vihalageria ja muistella seremoniaa, jossa edistyksen Erkillä viimeinkin heitettiin vesilintua.

    VastaaPoista
  3. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja21. lokakuuta 2016 klo 13.33

    Vittuuntunut NettoVeronmaksaja on jo aloittanut säästämisen, jotta voi maksaa seurueen laskun.

    Siis jos mukaan huolitaan. ;)
    Ja voin mää sen maksaa, vaikkei mua mukaan huolittaiskaan. :D

    VastaaPoista
  4. Terve Vittuuntunut NettoVeronmaksaja, ja kiitos kommentistasi. Tervetuloa mukaan vaan. Voitaisiinkin mennä porukalla Rypyn baariin, niin saadaan Tsuhnan koston lisäksi myös Äänislinnaa ja Syväriä:)

    VastaaPoista
  5. Kunniamaininta oikein.

    Ihan tässä punastu,
    sano Erkki,
    kun sharia Suomeen vakiintu.

    VastaaPoista
  6. Terve Allaspalo ja kiitos kommentistasi. Kunniamaininta sille jolle se kuuluu.

    Tässähän ihan punastuu, sanoi edistyksen Erkki kun Marxin pääomaa luki.

    VastaaPoista
  7. Edistyksen Erkki, taantumuksen merkki joskus historian hämärässä entisen elämän edellisessä elämässä loruiltiin. Ja se porukka oli edistyksellistä SNK:n ja Nuorten Kotkien porukkaa, tiedän, kun olin itsekin mukana. Nykyisin olen vanhuuttani muuttunut nuivaksi, mistähän johtunee, ehkä sen aikaisen aatteeni mädätyksestä. Tahtoo olla painajaiset luokkaa Rypyn uni, onneksi sekaan sopii joitakin lapsilta kiellettyjä, vaan niistä ei kerrota. Ainakaan lasten kuullen:)
    Päätän tällä erää tähän. t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  8. Terve Huru-ukko ja kiitos kommentistasi. Kyllähän demarit oli aikoinaan hieno puolue. En ole täysin varma missä vaiheessa se alkoi mätänemään, mutta väittäisin että edistyksen Erkillä sekä muuan arvojohtajalla on siinä kyllä ollut melkoinen osuus. Tänä päivänä puolue sitten onkin mitä on.

    VastaaPoista
  9. Ymmärtääkseni SDP:n pilaantuminen alkoi 1960-luvun puolivälissä, kun asevelisosialistit syrjäytettiin ja puolueen kurssia ohjattiin pari piirua vasemmalle?

    VastaaPoista
  10. Huomenta Qroquius Kad ja kiitos kommentistasi. Olet varmaan oikeassa, en itse ole niin kauhean perehtynyt siihen mitä demareissa tapahtui 60-luvulla. 70-luvusta tuleekin sitten jo mieleen ainakin Tuomioja ja zavidovo-vuoto, sekä Tarja-täti DDR-komiteassa.

    VastaaPoista
  11. Se demarien mätäneminen alkoi juurikin noihin aikoihin kun QK mainitsee. Vaan lopullinen mädätys paheni vasta myöhemmin, kun Erkki ja entinen heilansa Tarja saivat enemmän valtaa ja viimeisetkin asevelisosialisti syrjäytettiin johdosta. Aikoina, kun silloinen ulkoministeri Leskinen seisoi kaljakassi kädessä tullessaan Urkin kanssa jenkeistä.
    Muistelee historian hämäriä Huru-ukko

    VastaaPoista
  12. Terve Huru-ukko ja kiitos kommentistasi. Kiitos täsmennyksestä. Itse olen sen verran nuori, etten noita aikoja päässyt kokemaan. Tarjaerkismin aika 2000-2012 tuli kyllä koettua, ja silloin taisi päästä mädätys huippuunsa.

    VastaaPoista
  13. Voisi olla jännää, jos Ryppy ja Reikä olisivat totta ja tapaisi heidät Salilla. Sali on kapakka.

    VastaaPoista
  14. Huomenta Tom ja kiitos kommentistasi. Totta, minä voisin mielelläni tarjota Rypylle vaikka koko illan, Reikähän ei juurikaan juo. Onko kyseessä kenties tämä kapakka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on. Käyn siellä porukan kanssa noin kerran kahdessa viikossa.

      Ovat unohtaneet päivittää sivunsa näköjään. Viimeiset laitetut tiedot näyttävät olevan toukokuulta.

      Poista
    2. Elleivät ole mitään ehtineet tähän mennessä Salilla tarjaerkistellä, niin kaikin puolin varsin viihtyisän oloinen kapakka.

      Poista
    3. Juu, niinhän tuo vaikuttaa. Tuollahan voisi vaikka pistäytyä, jos tulee joskus asiaa pääkaupunkiseudulle.

      Poista
  15. Tuskin kuitenkaan se Sali, josta tämä barbaari laulaa, että salil eka, salil vika? Ja tuskin tällä salilla on tarjolla lelu-ramin mömmöjä?
    Arvelee Huru-ukko
    PS. tolla voisin minäkin piipahtaa, kun kulmille satun

    VastaaPoista
  16. Terve Allaspalo ja Huru-ukko, ja kiitos kommenteistanne.

    Allaspalo: No perhana. Niinhän siinä kävi. En oikein tiedä, mitä tuosta sijaisäidistä pitäisi ajatella. Propagandan uhri vai täysi idiootti, tai kenties molempia. Vaan systeemissä on ainakin jotain melko pahasti vialla, kun noin härski kusetus paljastui vasta tuossa vaiheessa.

    Huru-ukko: Juu, taitaa olla toinen sali kyseessä:) Saapa nähdä vieläkö tuosta lelu-ramista kuullaan. Rasmuslaiset ovat ilmeisesti ainakin vielä vakuuttuneita siitä, että kyseessä on kaikin puolin hieno mies.

    VastaaPoista
  17. "kostuttama" yksikössä. Täydellistä!

    Kiitos viihdyttävistä lukuhetkistä.

    T: .D

    VastaaPoista
  18. Terve D ja kiitos kommentistasi. Ole hyvä vaan, mukavaa jos viihdyt. Taisit muuten olla ensimmäinen, joka huomasi tuon. Peräpositiivisesta oireyhtymästä kärsivillä on tosiaan vain yksi silmä.

    VastaaPoista