sunnuntai 31. toukokuuta 2020

ÄHÄKUTTI

Uutinen, johon tämä liittyy löytyy täältä. Allekrjoittaneella on hieman vaikeuksia ymmärtää, miksi tuo äijä saa edelleen jatkaa virassaan. Uskaltaisin jopa väittää, että Haavisto saattaa hyvinkin olla kaikkien aikojen huonoin ulkoministerimme. Se on aika kova suoritus, kun ottaa huomioon, että siinä virassa on ollut Erkki Tuomiojankin kaltaisia tyyppejä.

26 kommenttia:

  1. Käsikirjoituksen mukaan Haavisto on sarjan kiintiöhomo. Ei se sen kummallisempaa ole että saa jatkaa.

    VastaaPoista
  2. Terve Anonyymi, ja kiitos kommentistasi. Noinhan se taitaa mennä, jos mies on vihreä ja homo, niin aika paljon saa nähtävästi perseillä. Aika paljon vähemmästäkin on tässä maassa ministereitä joutunut eroamaan. Esimerkiksi Ilkka Kanervan Tuksu-skandaali oli aika pientä tämän herran touhujen rinnalla.

    VastaaPoista
  3. Vieläköhän huippuasiantuntija Teemu Sinkkonen-Tammikko pysyy kannassaan, että terroristien tulo maahan "pakolaisten" joukossa on punahilkkasatua? Voihan tietysti asian kiertää sanomalla, että terroristeja ei ole tulijoiden joukossa, sillä tulijat ovat kaikki terroristeja! Pikkuterroristit saavat lisäkoulutusta kotonaan ja uhriensa kustannuksella.

    Sinänsä Haaviston ja kumppanien touhu on ymmärrettävää, sillä sekä taistolaisten perilliset että isisläiset tavoittelevat totalitaristista maailmaa.

    VastaaPoista
  4. Tiivistäen: Kertakaikkisen kuvottavan halveksittava ihmishylkiö kaikesta valehteleva homo-pekka. Sylkisin, jos vastaan tulisi. MUTTA toisaalta, vihreät eivät ole tästä maailmasta, heidän maailmanhalaajapolitiikkansa on omiaan tuhoamaan maailmaa. Vähän kuin EU on tuhoamassa kansallisvaltiot vaatimalla maita hyväksymään yhteisen velan sen sijaan, että roistovaltioilta vaadittaisiin ryhtiä, tekoja ja miksi helkkarissa yhteinen velka, eivätkö osaa itse ottaa velkaa hoitaakseen asiansa kuntoon? Miksi minä suomalaisena olen vastuussa holtittomien maiden holtittomasta taloudenpidosta? Vastuuseenhan EU ja hallitus meidät jokaisen laittaa leikkaamalla lopulta palveluistamme ja kiristämällä veroja. Huomasitteko, että Kreikassa ei paljon tartuntoja/kuolemia ja silti on koronatukien isoimpia saajia? Veikkaanpa, ettei ole koko koronasta näissä tuissa edes kyse, vaan Kreikka saa laittomien siirtolaisten takia tukia ja joku Puola halutaan puolestaan sitoutta. Ei noissa jako-osuuksissa ole mitään järkeä muuten. Näin EU meitä kusettaa.

    VastaaPoista
  5. Terve MikkoK, ja kiitos kommentistasi. Tuo huippuasiantuntijan lausunto on yhtä uskottava kuin Päivi Nergin Tiedämme kaikkien tulijoiden taustat viisi vuotta sitten Suuren Hassanvaelluksen aikana. Minä luulen, että näistä "suomalaisista" tullaan vielä kuulemaan.

    VastaaPoista
  6. Terve Anonyymi, ja kiitos kommentistasi. Tämä aisankannattajahallitus ehtii kyllä tehdä vielä paljon tuhoa ennenkuin siitä päästään eroon. Saa nähdä miten tuon elvytysrahoituksen kanssa käy. Ruotsi, Itävalta ja Tanskahan rupesivat pullikoimaan vastaan, mutta meidän Tytti & Kumppanit antavat kyllä kiltisti kaiken mitä EU-herrat vain suinkin kehtaavat pyytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytti & Kumppanit ovat nyt EU:n palvelusväkeä, jotka arvaavat jo ensimmäisestä sanasta, mitää EU-herrasväki haluaa pöytään saada. Lojaalisuutensa osoituksena he pyllistävät omalle maalleen toivoen saavansa paikan samaan EU-herkkupöytään. Jyrki katainen antoi hyvän esimerkin siitä, kuinka lipevä, oma-aloitteinen rahan lupaaminen EU:lle tuotti tulosta. Komissaarin titteli oli hänelle paljon herkullisempi kuin Suomen pääministerin asema.

      Poista
    2. Noinhan se menee. Tuo suomalaisten poliitikkojen EU:n edessä pokkurointi on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Jos puhutaan esimerkiksi MoKu-projektista, niin sehän koskee koko Länsi-Eurooppaa, mutta minun nähdäkseni mikään muu maa ei ole niin rähmällään EU:n edessä kuin Suomi. Mitä Kataiseen tulee, niin minun mielestäni oikeusvaltiossa tuollaiset äijät olisivat kaltereiden takana. Meillä sen sijaan mies palkataan törkeällä palkalla tulevaisuustutkijaksi ja valtamedia hehkuttaa sitä, kuinka näyttävän uran Jyrki-boy sai tehtyä politiikassa.

      Poista
  7. Ei tässä nyt ole tapahtumassa mitään sen kummempaa kuin EU:n langettamien koronarajoitusten löysäämisen mahdollistama palaaminen tyttöhallituksen alkuperäiseen käsikirjoitukseen.

    Tästä se lähtee, seuraavaksi rajat auki Kreikan niin julmasti rajalleen sulkemille Erdo-kaanin lähettämille hätävainopakolaislapsille ja samaan aikaan maamme vientiteollisuuden ja muunkin talouden määrätietoiseen alasajoon ryhtyminen maailman pelastamiseksi.

    Wait till they get a load of me, sanoi Jokeri.

    VastaaPoista
  8. Punikkihallitus taitaa lähes onnistua siinä mikä jäi Otto Wille Kuusisen hallitukselta vain ajatukseksi.

    VastaaPoista
  9. Tämä kyseinen tapaus kertoo osaltaan vihreitten tämän hetkisestä asenteesta eli ”me voidaan **ttu tehdä ihan mitä meitä huvittaa”. Toivotaan että tälläkin hulluudella on vain oma aikansa. Mitä enemmän sitä kestää, sen enemmän on korjattavaa. Ja mietititäänpä piruttaan mitä tapahtuisi jos vihreillä olisi absoluuttinen valta?

    VastaaPoista
  10. Huonompaa hallitusta ei täällä ole vielä koskaan ollut, ja se on kova suoritus, onhan siellä ollut Stubb, Orpo, Katainen ja kesäteatteri-lentokone-avustusrahat lasteni firmalle-tutunkaupoilla mijonääriksi-Sipilä sekä "ajatus että eroaisin perustamastani puolueesta, on mieletön" kansanpetturi-Uuvatti/Sininen-Soini

    Pekka Haavisto alkaa ohittaa "petturi" Sylkykuppi-Soinin kohta halveksuntamittarissani, ja se on todella kova suoritus.

    VastaaPoista
  11. Terve QK, Korpisoturi, Yrjö ja Anonyymi, ja kiitos kommenteistanne.

    QK: Ei tässä nyt ole tapahtumassa mitään sen kummempaa kuin EU:n langettamien koronarajoitusten löysäämisen mahdollistama palaaminen tyttöhallituksen alkuperäiseen käsikirjoitukseen.

    Tuo pitää tietysti paikkansa. Koronavirus tuli ikävällä tavalla häiritsemään imperiumin vastaiskua, mutta nyt saakin taas alkaa revitellä. Pahoin pelkään, että tämä kaikki on vasta alkusoittoa sille, mitä tuleman pitää.

    Korpisoturi: Silläkin uhalla että kuulostan pateettiselta, sanoisin, että analogiasi osuu kohdalleen. Yhteistä noille molemmille hallituksille on se, että aina ollaan jonkun muun asialla kuin Suomen kansan. Kuusinen myös tiettävästi vihasi omaa kansaansa siinä määrin, että sitä ihmetteli jopa Isä Aurinkoinenkin. Uskaltaisin väittää, että ainakin Ohisalo ja Haavisto jakavat tämän tunteen.

    Yrjö: Toivotaan että tälläkin hulluudella on vain oma aikansa.

    Minä olen yrittänyt lohduttautua siteeraamalla Väinö Linnan Pohjantähti-trilogiaa:"Älkää peljätkö, sillä saatanankin ajalle Jumala on pannut määrän." Se on joka tapauksessa varmaa, että seuraavalla hallituksella on melkoinen sotku selvitettävänään.

    Anonyymi: Taidat olla oikeassa. Niin paska kuin Sipiän hallitus olikin, tämä porukka pesee sen mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa meillä on koko tämän vuosituhannen ollut jatkuva hallitusten syöksykierre:
      kun on luullut, ettei seuraava hallitus nyt enää voi huonompi olla kuin edellinen, niin sehän panee vain pahemmaksi olemalla huonompi!

      Ja huononemisen tahti on ollut vieläpä kiihtyvä.
      Kyllä tässä jo kauhulla odottaa seuraavaa hallitusta. Millainen se edes voi olla lyödäkseen edelliset huonommuuskilpailussa?

      Vaikka onhan meille jo kerrottu lähitulevaisuuden mahdollisista vaihtoehdoista:

      jopa miljoona haittamaahanmuuttajaa, jotka asutetaan suomalaisten omistusasuntoihin;
      EUn kehittäminen liittovaltioksi, jonka suurimpana rahoittajana Suomen oblasti saa toimia;
      Suomen vientiteollisuus ja muukin talous ajetaan alas, jotta Maailma Pelastuu Ilmastonmuutokselta;
      samasta syystä Suomi ei ostakaan mitään ilmastonmuutosta lisääviä hävittäjiä vaan romuttaa Hornetitkin...

      Juueiei, kyllä seuraavan hallituksen tuhovalikoima on vain mielikuvituksen varassa. Sitä pitäisi kyllä kysyä yhä uudestaan, että mikä voima on tämän syöksykierteen saanut yleensä alkuun ja näköjään sen kun kiihdyttää sitä.

      Poista
    2. Itse asiassa meillä on koko tämän vuosituhannen ollut jatkuva hallitusten syöksykierre:
      kun on luullut, ettei seuraava hallitus nyt enää voi huonompi olla kuin edellinen, niin sehän panee vain pahemmaksi olemalla huonompi!


      Totta. Silloin kun minä aloin seuraamaan politiikkaa, vallassa oli Vanhasen II hallitus. Tulin tuolloin aika pian sille kannalle, että kyseessä oli melko paska hallitus. En kuitenkaan olisi tuolloin voinut kuvitellakaan kuinka paljon surkeampia sitä seuraavat hallitukset tulisivat olemaan. Minä en osaa sanoa, mikä tämän syöksykierteen on saanut alkuun, mutta se pitäisi saada katkaistua, ja nopeasti.

      Poista
  12. Surkein ulkoministeri mikä meillä on koskaan ollut ja pirun hyvä valehtelemaan. Nämäkin tulijat eivät joudu vastuuseen teoistaan vaan pääsevät veronmaksajien maksamaan runsaiden lihapatojen ääreen ja entiset kujeet jatkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. On uskomatonta, miten tuota ketkua buffataan ja masinoidaan seuraavaksi presidentiksi valtamedia puolueen voimin. Jne. Omasta mielestäni ja rypyn puolesta totean, jos haavistosta tulee pressa, niin tämä idiootti kansa luultavasti joutaakin tuhoutua. Näin kärjistäen (?)

      Poista
    2. Niin, Pekasta on viime aikoina paljastunut kaikenlaista. Jos porukka vielä sen jälkeen katsoo asiakseen äänestää hänet presidentiksi, niin totisesti me olemme kohtalomme ansainnut.

      Poista
  13. Terve Krypta, ja kiitos kommentistasi. Se on kyllä totta, että Haavisto on kova poika puhumaan paskaa. Ja sekin pitää paikkansa, että vastuuseen teoistaan nämä tyypit eivät tule joutumaan. Mitä taas tulee niihin tekoihin joita he tulevat täällä tekemään, niin luulenpa, ettei niistäkään kukaan joudu vastaamaan.

    VastaaPoista
  14. Ihan hämmennyin, kun peräkkäisinä päivinä julkaistui jotain.

    VastaaPoista
  15. Haavistossa on parasta mielestäni hänen yleinen kohteliaisuutensa. Ja hän vaikuttaa pitävän netsejäkin ihmisinä. Mutta hänen kohteliaisuutensa ja toimintansa ovat jotenkin ikävästi epäsynkronisoituja keskenään. Tai siltä minusta tuntuu.

    VastaaPoista
  16. Terve Tom, ja kiitos kommenteistasi. Joo, kyllähän Haavisto käyttäytyä osaa. Miehen teot sitten ovatkin mitä ovat. Mutta nykyäänhän sillä, mitä ihmiset sanovat, tuntuukin olevan suurempi merkitys kuin sillä, mitä he tekevät. Pekan caruna-perseilystäkään ei seurannut yhtään mitään, vaikka tuo on sellainen asia, joka hyvinkin konkreettisella tavalla vaikuttaa ihmisten elämään. Mutta kun Hakkarainen puhuu neekeriukoista, niin eiköhän ala aivan hillitön joukkorääkyminen.

    Ihan hämmennyin, kun peräkkäisinä päivinä julkaistui jotain.

    Joo, eipä tuota taida useinkaan tapahtua. Luullakseni tämä oli vasta toinen kerta. Ei minun itse asiassa ollut eilen tarkoitus mitään julkaistakaan. Mutta kun törmäsin twitterissä tuohon uutiseen, niin pitihän tämä sitten vihapäissään hutaista. Tämä olikin ihan muutaman minuutin projekti.

    VastaaPoista
  17. Kaveri kävi kompuutteria korjaamassa. Siinä tykönämme pohdiskeltiin, että millaisen kakun saisi homon tappamisesta. Että riittäisikö lopuksi ikää ja kun siellä linnassa kumminkin onsäännöllisesti liikuntaa jne. Todettiin että joo, onhan siellä vaan tuskin kumminkaan kantikselle. Eli tyhjän saa pyytämättä. Tietysti, jos vetoais että se oli intohimomrikos??
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  18. Terve Huru-ukko, ja kiitos kommentistasi. Luulenpa, että tuosta saisi melkoisen kakun, ja mediahuomioitakin tulisi niin maan perkeleesti. Luultavasti tuo poikisi jopa mielenosoituksen, vähän samaan tapaan kuin Jimi Karttusen keissi aikoinaan.

    VastaaPoista
  19. Pekasta niin kovin kriittisiä juttuja kirjoitetaan. Onhan hänellä tunteikaskin puolensa, joka vetoa suomalaisiin.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d246a568-1287-4b80-86c2-eb274eedaa3f

    Huuskon enkelien sivustolla oli analyysi, joka herätti vilkkaan keskustelun. Etenkin vasemman laidan hyökkääjät syöttivät ilmeisesti meille heteroille lapaan; en toki lue kyseisen potilasryhmän kommentteja milloinkaan. Kommenttiosuuden normaaleiden miesten kommentointi kruunaa hyvän blogin, suosittelen!

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/ulkoministeri-pekka-haavisto-ja-erityisavustaja-jeri-aalto-ulkoministeriosta/

    VastaaPoista
  20. Terve Veijo, ja kiitos kommentistasi. Joo, tuon tapauksen muistankin. Sinänsä huvittavaa, että iltalehtikin uutisoi tuon noin myönteiseen sävyyn.

    VastaaPoista