torstai 22. helmikuuta 2018

100 SARJAKUVAA

Jonkin aikaa sitten R&R-blogissa saavutettiin jonkin sortin virstanpylväs, kun 100 sarjakuvaa tuli täyteen. Eihän tuo tietysti paljon ole jos otetaan huomioon, että tässä on sentään kaksi ja puoli vuotta näiden kanssa touhuttu, mutta kuitenkin. Virstanpylvään kunniaksi ajattelin laittaa tänne taas hieman ennenjulkaisematonta materiaalia.

Loppuvuodesta 2017 hallituksen leikatessa ruoka-avun tuen nolliin ja eduskunnan hyväksyessä sosiaalihuollon laittomasti maassa olevalle porukalle, katsoin olevan paikallaan irvailla hiukan hallituksen kuuluisalle arvopohjalle. Tein siis aiheesta pilapiirroksen, mutta en ollut tyytyväinen lopputulokseen, joten se jäi julkaisematta. Tekeleen nimeksi piti tulla Arvopohja osa II(ensimmäinen osa löytyy täältä) ja se näytti tältä:


Tällaisenahan tämä olisi vielä jotenkuten mennyt, mutta tässähän olivat vasta Sipilä ja Orpo. Tarkoituksena oli lisätä myös Timo Soini kertomaan arvoistaan:

Vihdoinkin meillä on mahtava hillotolppa. Ho ho ho hoo
Älä muuta sano, Timppa. Tuossa vaiheessa totesin kuitenkin homman lähteneen lapasesta ja jätin tekeleen sikseen.

Joskus käy niin, että saan piirrettyä sarjakuvan valmiiksi tai melkein valmiiksi, ja sitten päätänkin muuttaa siitä jotain. Esimerkiksi Ryppy baarimikkona osa III näytti alunperin tällaiselta:


Kun taas Ryppy lääkärinä osa VI-pätkästä piti tulla tällainen:


Omasta mielestäni lopulliset versiot näistä pätkistä ovat parempia, mutta olisi mukava kuulla kommentteja myös lukijoilta.

Joskus käy niinkin, että ehdin jo julkaista sarjakuvan, ja vasta sitten keksin jonkin keinon tehdä siitä paremman. Näin kävi esimerkiksi Pikku-Pertti saa kotiopetusta osa II-pätkän kohdalla. Paranneltu versio olisi näyttänyt tältä:


Annoin kuitenkin julkaistun sarjakuvan olla blogissani, koska olen pyrkinyt pitämään sen linjan, etten muokkaa julkaistuja töitäni jälkikäteen. Taisin kuitenkin julkaista tämän version Naurunappulassa. Kuriositeettina muuten mainittakoon, että samoihin aikoihin kun piirsin tätä, feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro kertoi televisiossa, että 30 sukupuolta on biologinen fakta. Nyt kuitenkin on menty pidemmälle. Tässäkin sarjakuvassa mainittu Viima Lampinen nimittäin totesi hiljattain Twitterissä, että sukupuoli on jokaisella yhtä uniikki kuin sormenjälki. Voidaan siis todeta, että kehitys on ollut melko hurjaa jos vuosi sitten sukupuolia oli 30 ja nyt ollaan päästy jo 7 miljardiin.

Vaan siinä olikin kaikki tältä erää. R&R-blogissa suunnataan nyt kohti uusia virstanpylväitä. Tästä on hyvä jatkaa.

17 kommenttia:

  1. Lämpimimmät onnittelut virstanpylvään saavuttamisesta. Niin kuin olen ennenkin todennut, Ryppy & Reikä on ehdottomasti Suomen paras sarjakuva. Lällähin rauhaa Pertinlaaksoon!

    VastaaPoista
  2. Tere Reijo.
    Minun milestä nämä ensimmäiset oli jotenkin parempia kuin ne julkisuuteen päässet. Tämä on vain mun henkilökohtainen mielipiteeni. Toi oli hyvä, kun se "masussa" vielä oleva pyytää aborttia.
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Onnittelut satasen täyttymisestä täältä täkäläisestä Impiwaarasta, ja jatkahan toki ryppyilyjä, näitä on aina lysti lukea, vaikka aiheet ovatkin asiallisesti ottaen hieman, no, vakavahkoja. Vaan iloa pintaan, vaikka sydän märkäneis, sano.

    Vilkasepas muuten viime perjantain Suomen Kuivalehteä, siinähän oli mm. tuon Katju Aron haastattelu. Voisihan siitä jotakin inspiraatiota irrota vaikka sarjakuvastrippiinkin.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  4. Terve Yrjö, Huru-ukko ja J.Edgar, ja kiitos kommenteistanne.

    Yrjö: Paljon kiitoksia. Tuo lämmitti mieltä. Ja mitä kirjoitusblogeihin tulee, niin sinun on kyllä ehdoton ykkönen. Lällähin rauhaa myös Huitsinnevadaan.

    Huru-ukko: Niin, nämähän ovat tietysti makuasioita. Omasta mielestäni itseään hirttävä vauva tärähtäneen suvakin vatsassa oli piirun verran hauskempi, mutta ei tuo toinenkaan huono ole. Aika mustaa huumoria molemmissa.

    J.Edgar: Paljon kiitoksia. Ryppyily jatkuu niin kauan kun ideoita vain riittää. Täytyy tsekata tuo Aron haastattelu, josko siitä jotain irtoaisi. Sinänsähän nämä Katju Arot ja Viima Lampiset lausunnoillaan suorastaan kerjäävät irvailua. Ongelmana usein on vaan se kuuluisa parodiahorisontti. Esimerkiksi tuo Lampisen 7 miljardia sukupuolta on jo itsessään sen luokan pahkasikaa, että siitä ei ihan helposti parodiaa revitä.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset sinullekin. Kirjoitit: ”Viima Lampinen nimittäin totesi hiljattain Twitterissä, että sukupuoli on jokaisella yhtä uniikki kuin sormenjälki”. Eihän siinä mitään, jokainen saa tietysti ajatella niin kuin haluaa. Mutta tilanne maassamme on se, että tällaisten punavihreitten fiilistelijöitten mielihalujen mukaan joutuvat elämään tavallisetkin – siinä reaalimaailmassa elävät – ihmiset. Johon voi todeta, että yhteiskuntamme ei ole enää yhteiskunta. Se on sairaus.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ensimmäisen satasen johdosta. Katse kohti seuraavaa :)

    Satasesta puheen ollen, tuohon runsaudensarveen olisi voinut tuikata muutaman satasen ja Suomen passin.
    Toisaalta se ehkä tuollaisena symboloi paremmin sitä yltäkylläisyyden kirjoa, mikä läpsyttelijöitä odottaa. Rajan ylittäminen on pieni askel matulle, mutta suuri rasite yhteiskunnalle.

    timo soinin kuvaaminen Jabba the Huttiksi on vähän väsynyt vitsi. soini itsessään on jo symboli ahneudella ja oman edun tavoittelulle. Se mies on kuin pilaantunut sipuli. Kerros kerrokselta paljastuu yhä vain mädempi ydin. soini on alittanut jo kaikki merenpinnan yläpuolella olevat tilat, joten jos se osallistuisi roast- ohjelmaan, niin ainut tapa vittuilla sille on kehuminen.

    Ryppy baarimikkona III julkaisemattoman version loppu oli parempi. Tuon porukan jälkeen baarin oveen voisi laittaa ilmoituksen, Vain stabiileille sukupuolille!

    Ryppy lääkärinä VI julkaistu oli onnistuneempi. Luin jostakin, että tutkimusten mukaan sikiö kuulee kohdussa, mitä ulkopuolella puhutaan. Mikähän on ensimmäinen sana vauvan suusta, jos tuollaista kuuntelee kuukausikaupalla.

    Pikku-pertin tukiopetuksen parannettu versio oli mielestäni parempi. Ehkä juuri sen Jabba the Huttin takia. Ottikohan Viima ulostulossaan huomioon sen, että ihmisellä on kymmenen sormea?

    Tämmöiset pöytälaatikkokimarat on tervetulleita. Hauska nähdä, kuinka olet paloitellut ideaa. Ei näitä strippejä lukiessa tule mietittyä olisiko asian voinut esittää eri tavalla. Jotakin tämän blogin laadusta kertoo se, että julkaisut on joko hyviä tai vähemmän hyviä. Huonoja ei ole tullut vielä vastaan.
    Joissakin pitemmissä sarjiksissa toivoisin päräyttävämpää punchlinea loppuun. Niin ja musta huumori saa olla väliin vieläkin mustempaa. Sananvapauden rajat on ihmisen piirtämiä, eihän niistä eläimetkin välitä. Vai miten se meni..

    Off-topic: Mietin tuossa näitä avustusjärjestöjen hyväksikäyttökohuja ja se lääkärit ilman rajoja-järjestö sai vähän syvällisemmän merkityksen ko. kohun myötä.

    VastaaPoista
  7. Kirottu autocorrect!

    Piti kirjoittaa seuraavasti:

    soini on alittanut jo kaikki merenpinnan yläpuolella olevat rimat...

    ...kuinka olet pallotellut ideaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, tuota paloittelua hieman mietinkin, mutta muuten sanoma tuli selväksi autocorrectinkin kanssa:)

      Poista
  8. Terve Yrjö ja Jarkko ja kiitos kommenteistanne.

    Yrjö: Sairaudesta voi todellakin puhua. Lampinen, Aro & Kumppanit määrittelevät fiilispohjalta sukupuolten määräksi milloin 30, milloin 7 miljardia. Ja jokainen joka tuota typeryyttä kritisoi on tietysti taantumuksellinen ja seksistinen setämies.

    Jarkko: Paljon kiitoksia. Seuraavaan sataseen tähdätään.

    Tuossa arvopohjapiirroksessa olisi aika paljonkin parannettavaa. Tuon kohdalla kävi vähän siten, että alkaessani piirtää sitä minulla ei ollut selkeää visiota, vaan piirtelin vain menemään. Joskus niin voi syntyä jotain hyvääkin, mutta ei sillä kertaa. Tuo Jabba-Soini-vitsi on ehkä tosiaan vähän väsynyt, osittain piirsin sen siksi, että halusin tietää miltä se näyttäisi valmiina.

    Mitä Ryppy baarimikkona kolmoseen tulee, omasta mielestäni 'joku vanha äijä jonka löysimme kadulta' oli hauskempi kuin 'naapurimme Pentti', mutta ehkä olin väärässä. Sen muistan, että tämän sarjiksen eteen sain tehdä aika paljon töitä ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Ainakin ensimmäinen versio Petuniasta piti hylätä kokonaan ja piirtää uudestaan.

    Mitä Viiman ulostuloon tulee, niin luulisin ettei hän ole ajatellut juuri mitään töräyttäessään sen ilmoille. Miksi nähdä vaivaa, kun kaikki vähänkään edistykselliseltä kuulostava menee ilman muuta läpi sellaisenaan.

    Mukava kuulla, että kimarani oli tervetullut. Olin nimittäin vähän kahden vaiheilla tämän tekemisen suhteen. Tuonne pöytälaatikkoon kertyy kaikenlaista ajan kanssa, mutta enimmäkseen ne eivät ole loppuun asti piirrettyjä.

    Heh, joo. Kyllähän tuollainen touhu viittaa kyllä vahvasti tiettyjen rajojen puuttumiseen.

    VastaaPoista
  9. No tuota, vaikea sanoa ovatko nämä oleellisesti parempia tai huonompia kuin lopulliset versiot. Joka tapauksessa kaikki ovat sen verran hyviä, että ansaitsevat tulla julkaistuiksi vaikkapa juuri tällaisessa special edition -muodossa.

    VastaaPoista
  10. Terve QK, ja kiitos kommenteistasi. Kiva kuulla. Ei näissä minunkaan mielestäni oleellista eroa julkaistuihin ole. Sarjakuvan pointtihan on molemmissa sama. Tuollaista hienosäätöä vaan tulee monesti tehtyä näiden kanssa, vaikkei se varmaan aina niin tarpeellista olisikaan.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut minultakin. Kaikkea kaunista.

    VastaaPoista
  12. Kannattaa vilkasta luolasto.org

    VastaaPoista
  13. Terve Anonyymi ja kiitos kommentistasi. Kävin vilkaisemaan, näytti olevan paljon Naurunappulasta tuttuja nimiä. Tuonnehan voisi postata näitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sillä silmällä tuon koukun sulle heitinki.

      Poista
    2. Ok, nyt on pari pätkää postattu sinnekin

      Poista
    3. (Kuvittele tähän semmonen facebuuk-yläpeukku)

      Poista