perjantai 25. lokakuuta 2019

RYPYN TALK-SHOW


Kunniamaininta ja kiitokset nimimerkki Qroquius Kadille, joka keksi nimen sarjakuvassa esiintyvälle imaamille.

19 kommenttia:

  1. Noinhan se menee. Valitettavasti.
    Ja varsinkin tuon Guntstenin mielipide ja kenelle hän sen osoittaa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Terve Huru-ukko, ja kiitos kommentistasi. Jep, hetken verranhan tuossa Cuntiksella lyö päässä tyhjää, mutta varsin pian pääsee taas tasapainoon.

    VastaaPoista
  3. Tiedostavaistolla on oma uhrihierarkiansa, joten siitä tulokulmasta tuo Cuntstenin reaktio lienee pitkälti selitettävissä; muslimit ovat enemmän uhreja kuin homot, joten mikäli näiden ryhmien etujen tai oikeuksien välillä ilmenee ristiriitoja, vaaka kallistuu sen osapuolen suuntaan, jolla on enemmän uhripääomaa™. Tässä tapauksessa siis imaamin. Usko Kalliolla sitä sen sijaan ei ole, joten tässä kohtaa puolestaan Pentti on uhrimpi. Jotenkin tuolleen se kai osimoilleen selitellään.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  4. Sarjakuva korostaa hyvin tosielämän tragikomediaa. Odotin jopa sitä, että Cuntsten olisi ensin livertänyt jotain alistuvaista imaamille ja vasta sitten raivonnut Uskolle kahden edestä.

    Elämme tuplastandardien aikautta, tai oikeastaan voisi puhua monistandardisuudesta. Suomalainen lihaa syövä heteromies saa kylläkin Evoilta aina yksiselitteistä halveksuntaa, mutta muiden ryhmien uhristatus pitää Evojen aina tarkistaa, ennen kuin lausuntoja tai oikeuden tuomioita annetaan.

    VastaaPoista
  5. Terve J.Edgar ja MikkoK, ja kiitos kommenteistanne. Uhrihierarkia on tosiasia, vaikka jotkut Paremmat Ihmiset haluavatkin kiistää sen olemassaolon. Sinänsä huvittavaa, että nämä ihmiset ovat olevinaan jotain sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sotureita. Kuitenkin heidän maailmankuvassaan ihmiset eivät suinkaan ole yksilöitä, vaan pelkkiä viiteryhmiensä edustajia. Vähän samaan tapaan niinkuin paatuneimmilla rasisteillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasismia pitäisi saada vähennettyä, mutta miten se onnistuu kiinnittämällä hirmuisesti huomiota rotuihin ja niiden arvoeroihin?

      Poista
  6. Ihmettelinkin jo, miksi tuo imaamin nimi tuntui jotenkin tutulta. Mutta suuremmat kiitokset kuuluvat toki sinulle, joka annoit vaatimattomalle hengentuotokselleni näkyvyyttä.

    Mitä itse sarjakuvaan tulee, on se terävöitetty versio tästä kuuden vuoden takaisesta Ylen islam-illasta:

    http://maalaisjarki.blogspot.com/2013/10/kiitos-yle-muslimit-kertoivat-sen-mista.html

    Siinähän hymyilevä nuori imaami kertoi homoseksuaalisuuden olevan islamin lain mukaan kuolemalla rangaistava synti, ja Tarja Filatov sekä Heidi Hautala tirskuivat yleisön joukossa sen kuullessaan.

    Olisiko niin, että imaamin ilmoitus oli heistä vain niinku silleen leikisti totta? Kaikkihan, paitsi tyhmät persut tietävät islamin olevan rauhan ja rakkauden oppi, joka ei eroa millään tavoin kristinuskosta, paitsi että se on suvaitsevainen, toisin kuin kristinusko?

    Vaan mielenkiintoinen olisi tuo islam-ilta uutena versiona, jossa mukana olisivat Tarja ja Heidi ja miksei muutama Älykäs Nuori Nainen, tuo sama imaami ja joku wanhan liiton konservatiivikristitty.
    Viimemainittu sanoisi ensin islamin rankaisevan homoja kuolemalla, jonka imaami heti perään vahvistaisi.

    Minkähänlaisia reaktioita nähtäisiin Tarjan, Heidin ja ÄNN:n suunnalta? Tulisiko ensin räjähtävä raivokohtaus, joka muuttuisi heti perään tirskunnaksi? Vai keskeytyisikö raivokohtaus imaamin puhenvuoron ajaksi, jatkuakseen sen jälkeen samalla intensiteetillä kristittyä kohtaan siitä mihin se keskeytyi?

    VastaaPoista
  7. Tuosta tuli mieleen yksi kanadalainen sarja: tais olla joku pieni moskeija preerialla tai jotain, paikallinen kirkko aikoi ruveta vihiin homopareja, joen paikalle tuli muslimi ja punaniskajuntti osoittaa mieltä, sitten kun kirkon pappi ilmoitti, että homot oli päättäneet mennä vihille torontoon, niin mielenosoittajat lähti masentuneena pois, juntti sanoi muslimeille, että lähetäänks kaljalle, muslimi siihen, että ei saada juoda viina, johon juntti entä sitten voit tarjota ..
    voihan olla että tuo sarja oli vähän suvakkien tekemää, mutta jäipä nyt mieleen


    -jpt-

    VastaaPoista
  8. Presiis noin. Vain viiteryhmä (tai oletettu/otaksuttu sellainen) meinaa mitään. Yksilöllä itsellään ei ole puolestaan mitään merkitystä, olivatpa tämän hyvät tai huonot puolet (siis ne kokemusperäiset sellaiset) mitä hyvänsä. Hienommalla termillä tuota kutsutaan essentialismiksi eli "olemusajatteluksi". Eräs älyllisen degeneraation muoto sekin.

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Essentialismi


    Ja huvittavinta jutussa on, että tunnen itsekin useita erilaisiin "uhriryhmiin" kuuluvia, jotka itse haluaisivat lähinnä tulla otetuiksi ihan omana itsenään, ilman mitään valmiiksi käsikirjoitettuja uhrimaskotin rooleja... No, minullehan se kyllä passaa hyvinkin, mutta tiedostavaisto ei puolestaan pääse omista päähänpinttymistään eroon niin millään. Hupaisaa kyllä, tässä kohtaa ei kuitenkaan koskaan puhuta ennakkoluuloista, vaikka aihetta ei todellakaan puutu...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  9. Konservatiivisista konservatiivisin ei saa armoa. Mutta vielä konservatiivisempi saa, koska edistyksellinen rakastaa hänen hirmuisen selkeää konservatismiaan, jossa ei turhia anteeksipyydellä.

    VastaaPoista
  10. Tässä mainiossa stripissä on tiivistetty suvaitsevais-tiedostava kaksinaismoralismi. Tästä tulee mieleen myös se muutama vuosi sitten muistaakseni A-Studiossa ollut homoilta jossa tiedostavat yllätyksekseen kuulivat islamilaisen (joista heillä oli se ikioma kuviteltu lällydemari-mielikuva) imaamin toteavan että homoudesta tulee seurata kuolema. Eihän tiedostavilla yksilöillä ollut silloin muuta mahdollisuutta kuin paeta suojahihityksen taakse niin kuin teki mm. Tarja Filatov:

    https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2013/10/tarja_filatov_kuvakaappaus.jpg

    Kympin arvoista työtä Reijolta jälleen kerran.

    VastaaPoista
  11. Tuon Cuntsténin nimen alkuperää mietiskelen. Cunt on reva ja sten on kivi, mutta eri kielistä käännettyinä. Olisiko isä ruotsalainen kivi ja äiti englantilainen vittu?
    Nuo cuntin funtsimat kolme kysymysmerkkiä eivät oikein aukea. Alkoikohan kivipiirakkaa kutkuttaa? Tuollaisia katseita olen joskus nuorempana nähnytkin.

    VastaaPoista
  12. Taisi QK vuotaa etukäteen mullahin nimen Cuntille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vakuuttaa, että hän sai nimen tietoonsa muita kanavia pitkin.

      Poista
  13. Tulipa Lauantai illan piristys. Ruotsissa olisi tuo Usko Kallio kyllä jätetty Talk-Showsta pois sillä hän ei jaa noiden muiden arvopohjaa. Jos hänet olisi valitu mukaan niin hänestä olisi vain tehty ohjelmassa pelle, niinkuin tapana on. Mainio nimi tuo Mulgullah Turban. Cuntsteni on aivan selvästi Demari.

    VastaaPoista
  14. Tosielämässä hardcore-suvakit sanoo, että asetelma on rasistinen ja tässä laitetaan nyt kaksi haavoittuvaista ryhmää vastakkain. Näin siis ruotsalaiset suvakit suhtautu Järva Pride -marssiin, jossa homokulkue kulki läpi muslimilähiöiden. Suvakit oli aivan aivot solmussa eivätkä tietenkään halunneet osallistua, vaikka (kunnia)marssin idea nimenomaan on olla rohkea ja pyrkiä muuttamaan asenteita :)

    VastaaPoista
  15. Terve QK, Jpt, J.Edgar, Tom, Yrjö, Veijo, Becker ja Juhox, ja kiitos kommenteistanne. Pahoitteluni kaikille kun vastaan vasta nyt. On ollut vähän hektistä viime päivinä.

    QK: Hengentuotteesi oli sen verran väkevä, että se oli suorastaan pakko ottaa käyttöön. Joo, muistan tuon islam-illan. Tai en minä siitä oikeastaan paljon muuta muista paitsi tuon mainitsemasi kohdan, joka oli kyllä noilta tädeiltä melkoinen rimanalitus. Minäkään en oikein ymmärrä mitä heidän päissään on tuona hetkenä liikkunut. Mahdollisesti he ajattelivat noin niinkuin sanoit, jonkinlaista orwellilaista kaksoisajattelua siinä on täytynyt olla.

    Jpt: Jaa-a, enpä kyseistä sarjaa ole nähnyt, mutta vähän keinotekoiseltahan tuo vaikuttaa. Vaan South Parkia siteeraakseni:"What did you expect? They're canadians"

    J.Edgar: Jep, tismalleen noin. Tuo uhripääomakuvio on kyllä kaikin tavoin perseestä, eikä se ainakaan pitkässä juoksussa auta niihin uhrikategorioihin kuuluviakaan. Jollekin Husu Husseinin kaltaiselle tyypille siitä voi olla hyötyä, kun pääsee 'työllistämään itsensä pelkällä somaliudellaan'(niinkuin eräs tunnettu toisinajattelija kirjoitti viime vuosikymmenellä), mutta vähänkään pätevämmälle etnolle siitä on vain haittaa.

    Tom: Konservatiivisista konservatiivisin ei saa armoa. Mutta vielä konservatiivisempi saa, koska edistyksellinen rakastaa hänen hirmuisen selkeää konservatismiaan, jossa ei turhia anteeksipyydellä.

    Erittäin hyvin tiivistetty. Joskus olisi hauska kuulla miten Suvaitsevainen Ihminen selittää tuon järjettömyyden, mutta enpä pidätä hengitystäni sitä odotellessa.

    Rasismia pitäisi saada vähennettyä, mutta miten se onnistuu kiinnittämällä hirmuisesti huomiota rotuihin ja niiden arvoeroihin?

    Niinpä. Minä en kyllä tiedä muutenkaan miten sitä rasismia voi vähentää(paitsi tietysti potkimalla kaikki vähemmistöt helvettiin;)), mutta tiedän kyllä yhden varman keinon jolla sitä saadaan lisättyä; tuomalla suuria määriä nuoria miehiä kehitysmaista ja Lähi-Idän paskastaneista.

    Yrjö: Kiitoksia. QK tuossa jo mainitsikin tuon ohjelman. Taisi Filatovinkin pään sisällä olla melkoisen hurja ajatusakrobatia käynnissä tuon suojahihityksen aikana.

    Veijo: Joo, piti vähän yhdistellä kieliä tuon nimen kanssa. Ajattelin sen vähän niin, että sen yleisesti tunnetun genitaalihiekan sijaan tavarassa olisikin kokonainen kivenmurikka. Noilla kysymysmerkeillä halusin vain tuoda esiin Cuntiksen hämmennystä juuri kuulemansa jälkeen.

    Becker: Jep, sehän on tietysti lohdullista, että jos Suomessa onkin nämä asiat päin helvettiä, niin länsinaapurista löytyy maa, jossa ne ovat vielä hullummin. Se on tosin aika laiha lohtu. Vaikka onhan kyllä meikäläisetkin talk-showt osanneet kunnostautua, esimerkkeinä ainakin tuo ylempänä mainittu ylen islam-ilta sekä tietysti se kuuluisa pressiklubi, jossa Halla-aholle karjuttiin päin naamaa.

    Juhox: Noinhan se saattaa olla. Se on tietysti suvakille tukala paikka, kun pitää valita kumman toisiaan lähellä olevan uhriryhmän puolelle pitäisi asettua. Mutta nähtävästi suvakin vaaka kallistuu aina muslimien puolelle noissa tilanteissa.

    VastaaPoista
  16. Hyvä sarjispätkis kuten aina. Minä en kuitenkaan Rypyn talkshowlle povaa kovin pitkää ikää.

    Arvon uskonoppineen nimi Mulqůllah kuulostaa muuten vähän samalle kuin "yahgmur kulla" يغمر كل, joka on arabiaa ja tarkoittaa "se ottaa valtaansa kaikki."

    XD

    Mistäkö tiedän? No Allaspalostahan on tunnetusti moneksi, mutta tässä kyseisessä tapauksessa rapu sen kertoi.

    VastaaPoista
  17. Terve Allaspalo, ja kiitos kommentistasi. No katsos perhana, kaikkea ne ravut kertookin:) Minäkään en usko, että Ryppy rupattelee-ohjelma tulee pysymään kovin kauaa eetterissä. Ryppy tässäkin jo luistelee ohuilla jäillä. Ottaa nyt studiovieraaksi ei-edistyksellinen konservatiivikristitty. Haram, ehdottomasti haram. Mutta jospa Ryppy saisi vielä muutaman jakson pullautettua ulos ennenkuin vastuullisen sananvapauden kannattajat saavat vedettyä piuhat irti;)

    VastaaPoista