sunnuntai 11. elokuuta 2019

RYPPY BAARIMIKKONA OSA VI

Pahoitteluni lukijoille pitkäksi venähtäneen piirtämistauon johdosta. Jostain syystä motivaatio oli viime kuussa kadoksissa, vaikka jonkin sortin ideantynkää päässä pyörikin. Vaan koetetaan taas päästä rytmiin kiinni.


Tuo viimeisessä ruudussa oleva drinkki ei muuten ole allekirjoittaneen mielikuvituksen tuote, vaan kuulemani mukaan jossain päin Suomea on baari(tai baareja), jonka valikoimasta löytyy ihan oikeasti tuon niminen juoma.

16 kommenttia:

  1. Tuo viimeninen on kyllä paras. Kunhan kaveri saa bonanzan valmiiksi temme siitä tuon mukaiset aloituspaukut:)
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Sellainen drinkki ainakin oli kuin Lapsivesi ahtojäillä: Carilloa ja jäämurskaa
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Terve Tom ja Huru-ukko, ja kiitos kommenteistanne.

    Tom: Niitäpä hyvinkin. Rypyn kapakka ei paljon kansainvälisiä trendejä haistele.

    Huru-ukko: Minuakin huvitti kovasti tuo viimeisen ruudun drinkki. Luulen tosin, ettei se jäämurskan päällä lepäävä oliivi taida kovin paljon makuun vaikuttaa.

    VastaaPoista
  4. Vaihtoehtoinen nimi voisi olla: Somalimerisvo Kemin edustalla:) Siellähän talvimerenkulun aikaan varoitetaan ahtojäistä.
    Huru-ukko.
    PS. eipä tosiaan vaikuttane makuun, jos ei ole valmiiksi hapan tai muuten pilalla, mitä oliiivit harvemmin. Noista toisista en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somalimerirosvo Kemin edustalla olisi kyllä myös mainio. Pieni merirosvohattu vain oliiviin kiinni niin illuusio on täydellinen:) Tuo orjalaivojen terva saattaisi kyllä tuoda paukkuun ikävän sivumaun. Transfobisen slurrin mausta taas en tiedä mennä sanomaan.

      Poista
  5. Täytyypä kokeilla tuota viimeksi mainittua kertana jonain. Voihan sen mustan oliivin tipauttaa vaikka kossuvissyn sekaan. Sittenhän siitä tulisi jo melkein köyhän miehen martini. ;)

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  6. Terve J.Edgar ja kiitos kommentistasi. Somali heikoilla jäillä, tuo köyhän miehen martini:) Taitaa olla tänä päivänä jo jonkin sortin viharikos jos tuota edes yrittää tilata.

    VastaaPoista
  7. Hyvää kannattaa aina odottaa joten tervetuloa tauolta takaisin. Ja tuo todellisuusallergia on kyllä selkeästi nopeimmin leviävä nykyajan allergialaji. Tuota mainittua paukkua olen muuten itsekin joskus tehnyt nimellä ”somali kevätjäillä” ja olen tehnyt sen seuraavassa muodossa:

    - 4 cl Talvisota-minttuviinaa
    - jäämurskaa
    - 1 salmiakkipastilli

    VastaaPoista
  8. Jos lähempänä asuisin, tuo baari olisi vakipaikkani.
    Viimeisen ruudun paukku menee testiin. Se vaatii kyllä pitkän Tsuhnan koston odottelujuomaksi. Siis kun odottelee jäämurskeen sulavan ja sen päällä lilluvan oliivin painuvan pohjaan. Itse asiassa se vaatii toisenkin Tsuhnan koston, jonka nautinta-aikana varmistuu se, ettei oliivi enää nouse pintaan.

    VastaaPoista
  9. Terve Yrjö ja Veijo, ja kiitos kommenteistanne.

    Yrjö: Kiitoksia, koetan taas tehdä näitä vähän säännöllisemmin. Joo, todellisuusallergia leviää kulovalkean tavoin. Tosin, sille immuunien ihmisten määrässäkin vaikuttaisi olevan hienoista kasvua. Mitä tuohon paukkuun tulee, niin sinun versiosi kuulostaisi paremmalta.

    Veijo: Joo, noinhan sitä drinkkiä moni Rypyn baarissa nauttii. Asiasta pitää tosin muistaa vihjaista Rypylle, jotta kaveri tietää laitaa lyijynpalan oliivin sisälle;)

    VastaaPoista
  10. Mainio sarjakuva. Sarjiksen nainen potee ilmeisesti jonkilaista Anarkisti-Aknea, joka tosiaan puhkeaa hänen mennessä rasisimin kyllästämille alueille. Tuosta "Somali heikoilla jäillä" - paukusta täytynee kehittää jokin hurri-versio.

    VastaaPoista
  11. Terve Becker, ja kiitos kommentistasi. Kiitoksia vaan. Joo, jonkin sortin Anarkisti-Akne taitaa olla kyseessä. Tuo idea on itse asiassa muhinut päässäni jo alkuvuodesta asti, jolloin luin ilta-pökäleestä juttua jostain 40-vuotiaasta naisesta joka kertomansa mukaan alkoi tuntea fyysistä pahoinvointia huomatessaan neekeri-sanan jossain vanhassa lastenkirjassa. Ajattelin tuolloin, että joko kyseinen muija puhui paskaa, taikka sitten on propaganda tepsinyt oikein kunnolla.

    Jos keksit hyvän ruotsalaisversion tuolle somali-paukulle, niin kerro ihmeessä.

    VastaaPoista
  12. Minä keksin tästä heti tiedostavan version, 'Suvakki kevätjäillä', muuten kuten edellä mutta käytetään vihreää oliivia :D

    VastaaPoista
  13. Niin ja vielä realistisempi olisi käyttää paprikatäytteistä oliivia, silloinhan se kuvastaisi vanhaa totuutta, vihreä päältä, punainen sisältä

    VastaaPoista
  14. Terve Turjake, ja kiitos kommentistasi. Jes, erinomainen tiedostava drinkki keksitty! Vihjaisen Rypylle, drinkki ilmestynee valikoimaan lähiaikoina;)

    VastaaPoista