perjantai 12. toukokuuta 2017

HASSAN MOSKEIJASSA


Sarjakuvassa viitataan tietysti tähän uutiseen, jonka käsitteli erinomaisen hauskalla tavalla myös Yrjöperskeles blogissaan.

12 kommenttia:

  1. Osui ja upotti. Eihän tuota opetushallituksemme epistolaa sinänsä edes ole tarkoitettu islamilaisten luettavaksi vaan ainoastaan meille länkkäreille, että me uskoisimme meille satuna syötetyn todellisuuden. Ja todellisuudesta julkisesti puhuminen on nykyisin jo viharikos. Mietin vaan, että milloin tää kynnys ylitettiin ja minkä ihmeen takia?

    VastaaPoista
  2. Terve Yrjö ja kiitos kommentistasi. Niinpä, minä luulen, että keskivertomuslimin käsitys islamista poikkeaa hyvinkin vahvasti tuosta opetushallituksen vastaavasta. Vaan meidän tuo pitäisi niellä sellaisenaan. Ja tuossa kyllä valehdellaan jo niin räikeästi, että tulee suorastaan Orwell mieleen. Taitaa olla niinkuin uusimmassasi toteat; kasvojenmenetyksen pelossa establishmentti pitää tarinastaan kiinni hamaan loppuun saakka, tulkoon heidän jälkeensä sitten vaikka vedenpaisumus.

    Minulla muuten näitä piirtäessä tulee aina silloin tällöin sellainen tunne, että tulikohan nyt väsättyä liian räväkkää materiaalia. Tämänkaltaiset uutiset kuitenkin aina vapauttavat minut tuosta tunteesta.

    VastaaPoista
  3. Varokaa vaan Reijo ja Ykä. Jos ette vielä ole Fobban vihapuhe-etsintä sivuilla niin pian olette. Vaikka mitään rikosta ei olisi taphtunutkaan niin kyllä ne n. 100 nettipoliisin viharikosurkkijaa äkkiä keksivät se rikoksen. Ja ainahan voi syyttää kansanryhmää vastaan kiihottamisesta jos kansanryhmällä on suojaväri, muu kuin valkoinen.
    Sinällään ihan aiheeseen osuva juttu.
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Terve Huru-ukko ja kiitos kommentistasi. Minä luulen olevani sen verran pieni tekijä, että voisin näitä varmaan tehdä omallakin nimellä, mutta Ykän on kyllä ihan viisasta pysytellä nimimerkin suojissa. Ja joo, rikoshan kyllä keksitään kunhan syyllinen on selvillä.

    VastaaPoista
  5. Mutta taidehan vapauttaa vastuusta ja voi laittaa vaikka paskaa ja verta tehosekoittimeen pyörimään ja sanoa sitä taiteeksi, eikös jossain Kiasman näyttelyssä joku tällainen ollut ja jotain muuta oksettavaa?

    VastaaPoista
  6. Terve Anonyymi ja kiitos kommentistasi. No näinhän se on, mutta kyllä siinäkin vaikuttaa mihin leiriin taiteilija tai "taiteilija" kuuluu. Esimerkiksi Seppo Lehto sai "taiteestaan" kaksi ja puoli vuotta linnaa, kun taas Teemu Mäen kissantappovideoita oli kulttuuriväki kovasti puolustelemassa.

    Itse olen käynyt Kiasmassa vain kerran joskus vuosituhannen vaihteessa ja se mitä siellä näin, toi kyllä kovasti mieleen tarinan keisarin uusista vaatteista.

    VastaaPoista
  7. Kiasmasta juohtuikin mieleeni, että joskus takavuosina siellä oli näytillä jokin installaatio, jossa lasialtaaseen oli kaadettu verta, kusta ja spermaa, ja jokin sekoitin sitä siellä hämmenteli... Muuan tuttavani, joka sattui tuon ns. taideteoksen näkemään, kertoi joutuneensa evakuoimaan itsensä näyttelytiloista melkoisen nopeasti, kun alkoi tuntua että lounas tulee saman tien ylämäkeen... No, hän nyt on muutenkin melkoisen taantumuksellinen makutottumuksiltaan(kin), joten ymmärtäähän tuon. ;)

    Saas muuten nähdä, milloinkahan Guggenheim-hanke kokee taas yhden kuolleista heräämisen? Eipä se toki sinänsä maalaiselle kuulu, mihinkä herrasväki Helsingin haluaa rahansa upottaa, mutta jotain jännää siinä kumminkin on, että samaan aikaan, kun arvauskeskuksista, peruskouluista, infrasta ym.ym. näpsitään leikkailla koko ajan, niin tuollaiseen julkiseen kerskakulutukseen kyllä fyrkkaa riittää.

    Niin, ja mitä noihin nimimerkkeihin tulee, niin pysyttele vaan anonyymina, kun näitä piirroksiasi rustailet, näinä nykyisinä aikoina kun ei koskaan tiedä, ketkä näitäkin sivustoja saattavat plärätä, ja jos rikosnimike on olemassa, niin kyllä se syyllinenkin aina löytyy. Tai vaikka löydetään väkisten, jos ei muu auta.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  8. Terve J.Edgar ja kiitos kommentistasi. Minä en onneksi Kiasmassa mitään noin sairasta sentään nähnyt. Vaan tuohan kuvastaa aikaamme melko hyvin; lyödään kusiverispermasotku tehosekoittimeen ja sanotaan että se on taidetta, vähän samaan tapaan niinkuin sanotaan että monikulttuurisuus on rikkaus, islam on rauhanuskonto, sota on rauhaa ja 2+2=5. Minäkin luulen, että Guggenheimista kuullaan vielä. Kalliiksihan tuo tietysti tulee, mutta Helsingissähän raha tulee tietysti taikaseinästä.

    Joo, kyllä minä varmaan Reijo Koiraan nimellä näitä rustailen jatkossakin. Lähinnä kuitenkin siksi, että vaikka sarjiksilleni haluankin paljon näkyvyyttä, niin itseäni en ole lainkaan halukas tuomaan esille.

    VastaaPoista
  9. Tuli tuosta J. Edgarin kommentista mieleen tämmöinen tapaus.

    VastaaPoista
  10. Terve Allaspalo ja kiitos kommentistasi. Joo, minäkin törmäsin tuohon jossain vaiheessa. En minä tuossa oikein mitään taidetta näe, mutta kyllähän tuolla saa aina huomiota herätettyä. Tuossa sanottiin, että tämän naisen "taide" syntyi reaktiona Kölnin uuden vuoden tapahtumiin. Epäilemättä Kölnin Hassan kumppaneineen oppi tämän myötä läksynsä eikä enää sorru tekemään töllöntöitä.

    VastaaPoista
  11. Miksi vanhoillislestadiolaisuutta ja jehovantodistajuutta käsitellään julkisuudessa raa'asti, kun taas islamia hellin käsin ja sydämin?

    VastaaPoista
  12. Terve Tom ja kiitos kommentistasi. Hyvä kysymys. Muistan ainakin hesarin kirjoittaneen lestadiolaisuudesta sellaiseen sävyyn, jota se ei missään nimessä käyttäisi islamin kohdalla. Mahtaisiko kyseessä olla etnopositiivinen evaluointi, josta Halla-aho kirjoitti jo 10 vuotta sitten:

    Läheistä sukua etnopositiivisen eksistenssin periaatteelle on etnopositiivinen evaluointi. Asia/ilmiö X on joko hyvä tai huono riippuen siitä, onko se ominainen etnisille vähemmistöille vai muille. Esimerkiksi vahva ryhmäidentiteetti, luja perhekoheesio ja syvä uskonnollisuus ovat vahvuuksia sekä hyviä ja ihailtavia asioita, kun puhutaan vaikkapa muslimisiirtolaisista. Ne ovat pahoja ja paheksuttavia (sekä mitä suurimmassa määrin dekonstruoitavia) asioita, kun puhutaan länsimaisista kristityistä.

    VastaaPoista