tiistai 7. helmikuuta 2017

PIISPA ANTAA PALKINNON

Tällä kertaa minun oli tarkoitus piirtää ihan toisesta aiheesta, mutta sitten törmäsin tähän uutiseen, enkä minä sitä tietenkään malttanut jättää rauhaan.


10 kommenttia:

  1. Hehee. Odottelinkin milloin puutut tähän Askolan uusimpaan innovaatioon.
    Onhan ajallemme hyvin kuvaavaa, että evankeliluterilainen naispiispa hekuttaa alle suojaikärajan homoa.
    Elämme hyvin kiintoisia aikoja.

    -KKi-

    VastaaPoista
  2. Ei mitään lisättävää. Tai no sen verran, että piispattaren toisessa kädessä voisi olla skumppalasi, se kun eräissä tilaisuudesta otetuissa kuvissa on.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Terve KKi ja Huru-ukko, ja kiitokset kommenteistanne.

    KKi: Juu, pakkohan tämän tiimoilta oli jotain väsätä. Kuvaavaa todellakin, ja aika näyttää kuinka pitkälle tuo täti on valmis menemään valitsemallaan polulla. Irja Askola on kyllä ehdottomasti yksi aikamme symboleista.

    Huru-ukko: Juu, sehän tästä vielä puuttuisi, että piispatar olisi jakanut tuon palkinnon ympäripäissään. Laitoin sinulle muuten sähköpostia.

    VastaaPoista
  4. Juu, näin ja vastasinkin, siihen asiaan palataan paremmalla ajalla. Vaan tuohon piispattareen, että ainakin eräiden tietojen mukaan oli myöhemmin, miten sen sanoisi, ei ajokunnossa. Vaan eiköhän hänellä lie virkakyösti ajurina.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. Asia selvä. Vai niin, no on siinä meillä melkoinen piispa. Eipä sillä, ei se minunkaan suu tuohesta ole, mutta toisaalta minä en olekaan juovuspäissäni jakamassa homopalkintoja alaikäisille. Kyllä se täti osaa...

    VastaaPoista
  6. Ehkä 16 vuoden ikäiselle palkinto seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole ihan järkevä juttu. Tosin pedifiliasta ei silti palkinnossa ole kysymys, vaikka jotkut sellaistakin ovat väittäneet.

    VastaaPoista
  7. Terve Tom ja kiitos kommentistasi. Ei se minustakaan pedofiliaa ole, mutta ehkä sitä sateenkaaripropagandaa voisi tehdä ilman, että pitää valjastaa alaikäisiäkin siihen touhuun. Eniten minua tässä kuitenkin ärsyttää tuo saatanan piispanketale. Tuntuu, että tarvisi tukevan viskipaukun joka kerta kun tämä täti suunsa aukaisee.

    VastaaPoista
  8. Piispanketaleet ovat tulevaisuudessa nykyistä huonommassa asemassa. Siinä vaiheessa kun Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon jäsenistöä on alle puolet kansasta.

    Ja minun kannattaisi varmaan käyttää automaattista oikolukutoimintoa. Se ei ole selaimessani oletuksena päällä.

    VastaaPoista
  9. Ei minua sinänsä haittaa, että pappina voi toimia nainen, vaikka se ei Raamatun mukaista olekaan. Edellämainitusta johtuen ei sekään, että nainen toimii piispana, jonka alkoholinkäyttö ei ehkä ole pahempaa kuin mihin itse syyllistyisin, jos voisin hänen laillaan sekä nauttia että ennen kaikkea tarjota viinin voimallista henkeä (latinaksi spiritus fortis e vino) seurani arvolliseksi katsomilleen kanssaihmisille.

    Minua haittaa piispan osallistuminen tilaisuuteen, joka ei ole erityisesti eikä edes yleisesti kristinuskon piiriin kuuluva. Eniten haittaa piispan osallistuminen 16-vuotiaan teinipojan palkitsemiseen ominaisuudesta, jonka hän nyt kokee omaavansa.

    En tiedä, onko kyseisen palkinnon saaja merkittävissä määrin kehittyneempi kuin mitä olin itse 16-vuotiaana. Sen tiedän, etten itse olisi todellakaan halunnut silloin saada palk8intoa jostakin koko elämääni määrittelevästä ominaisuudestani, jonka kehittymisestä en silloin voinut edes vielä tietää.

    Voin uskoa, että palkittu kaveri kokee olevansa homoseksuaali. Voin uskoa, että hän kokee samoin koko loppuelämänsä, eikä siinä mitään. Se kuuluu hänen yksityiselämäänsä. Tai sen pitäisi kuulua.

    Voiko hän nyt the Homoksi julistettuna enää viettää sitä homomiehen normaalielämää, joka ei eroa heteromiehen elämästä muuten kuin että työ-, harrastus-, sauna- ym. -kaverit tietävät hänen sänkykamarijuttunsa erilaisiksi, mutta se siitä? Vai tuleeko hänestä julkista Homo-omaisuutta, josta jokaisen on oikeus ammentaa niin paljon kuin katsoo oikeudekseen haluta?

    VastaaPoista
  10. Terve QK ja kiitos kommentistasi. Todistat väkevästi. Vähän tuohon suuntaan minäkin sen ajattelin. Ei minulla ole tuota poikaa vastaan mitään. Tosin tuollaisen youtube-videon julkaiseminen on aika typerää, mutta eihän tuon ikäiseltä saa liikoja vaatia. Irja Askolan asemassa olevalta voisi sen sijaan vaatia vähän enemmän harkintaa ennen tällaisia tempauksia. Vaan tuskinpa tuo on juurikaan miettinyt, toimintaa lienee tässäkin ohjannut ainoastaan lämmin ja suvaitsevainen tunne.

    VastaaPoista